Yksityiskohdat
Suureen suosioon nousseen Heartstopperin luonut kirjailija-kuvittaja Alice Oseman johdattaa lukijansa kulissien taakse kirjassa, jossa kerrotaan sarjakuvien synnystä, suosikkihahmoista sekä käännekohdista matkan varrelta.
Vuonna 2013 Alice Oseman luonnosteli ensimmäistä kertaa Charlien ja Nickin eikä osannut arvata, että vuosikymmentä myöhemmin hahmot seikkailisivat myös tv-sarjassa. Kirjassa pääsemme seuraamaan Heartstopperin matkaa alusta aina tähän päivään asti, ja päähenkilöiden lisäksi tutuiksi tulevat myös sarjan muut suosikkihahmot. Alicen ohjeilla voi oppia piirtämään Heartstopper-hahmoja, ja lukija voi testata, muistuttaako hän enemmän Nickiä vai Charliea. Mukana on myös uusia minisarjiksia, ikimuistoisia hetkiä vuosien varrelta sekä tietenkin paljon Pride-iloa.

Lisätiedot
Tekijä | Oseman, Alice |
---|---|
Kääntäjä | Juutinen, Oona |
Kustantaja | Tammi |
Sivuja | 160 |
Sidosasu | Kovakantinen |
Väritys | 4-v. |
Kieli | Suomi |
Julkaisuvuosi | 2025 |
ISBN | 978-952-04-7268-9 |